hae postinjakajaksi
Postinjakelumme starttasivat Kouvolassa talvella 2021, Kotkassa syksyllä 2022 ja Lahdessa keväällä 2023. Olemme jakaneet jo yli kahdeksan miljoona tuotetta ja meitä on ringissä jo lähes 80 henkilöä. Meillä työtä ja vapaa-aikaa on sopivasti eikä työt sotke viikonloppuja, kun jakelua on tiistaisin ja torstaisin. Työ sopii mainosti lisätyötä tai osa-aikatyötä kaipaaville.
Reitit ovat tuotemäärästä riippuen pääsääntöisesti 4-8 tunnin mittaisia ja työskentelyn voi ajoittaa oman mieltymyksen mukaan klo 6-21 välille. Piirit ovat pääosin sekapiirejä eli niissä on jonkin verran kerrostaloja mutta pääasiassa ne ovat autolla jaettavie pientaloalueuta.
Jakelualan TES:ä noudattava palkkaus takaa turvallisen ansion. Työsopimukseen kirjoitetaan hieman yli 11 €:n tuntipalkka, mutta ripeä jakaja hyötyy palkkauksen urakkaluonteisuudesta, jolloin käytetyn ajan tuntiansio on keskimäärin noin 13-14 €. Yksittäisillä jakokerroilla se voi olla korkeampikin. Myös yrittäjänä tai laskutuspalvelun kautta työskentely on mahdollista.
Jakelu tapahtuu jakajan omalla autolla, joten etsimiemme jakajien on oltava täysi-ikäisiä. Reitit ovat 10-70 km:n mittaisia ja auton käytöstä maksetaan km-korvaus 0,59 €/km. Jakokirjana toimii jakajan älypuhelimen selaimella käytettävä ohjelma. Myös puhelimen käytöstä maksetaan korvaus. Puhelin on koko reitin ajan autotelineessä,joten ei ole pelkoa sen putoamisesta.
Tarvitsemme aika ajoin lisää jakajia uusille piireille tai muualle työllistyvien tilalle, joten voit halutessasi pyytää lisätietoa tai jättää suoraan työpaikkahakemukset. Täytä alla oleva lomake ja lähetä se meille, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian.